maanantai 10. maaliskuuta 2008

Ponta d'Ouro

Matka Maputosta Ponta d’Ouroon oli jonkinasteinen kokemus. Suurin osa tiestä on tarkoitettu kuljettavaksi ainoastaan nelivedolla. Paikallisliikenteessä tämä tarkoittaa tietenkin Toyota Hiacea. Kuski mukaan lukien matkustajia oli 20. Joten rinkka sylissä matkustaessa tilaa ei ollut liikaa. Olisin ottanut kuvia todistusaineistoksi, mutta en pystynyt liikkumaan enkä yltämään kameraani.

Ponta d’Ouro sijaitsee aivan Mosambikin ja Etelä-Afrikan rajalla ja se vaikuttaa enemmän Etelä-Afrikalta kuin Mosambikilta. Kaikkialla käytetään Etelä-Afrikan randeja ja paikka täyttyy ihmisistä Etelä-Afrikan loma-aikoina sekä viikonloppuisin. Sesongin ulkopuolella, oli outoa ruokailla suurissa ravintoloissa ainoastaan muutaman muun turistin seurassa. Kuulemani perusteella Mosambikiin lomakohteet täyttyvät varsinkin Etelä-Afrikkan paikallisen kesäloman aikaan (Joulu-tammikuun alku).

Hinnat Ponta d’Ourossa olivat suhteessa myös kohtuullisen korkeat, koska maksoin kaiken Mosambikin meticaleilla ja ne hyväksyttiin ainoastaan huonoon kurssiin. Ja myöhemmin yrittäessäni vaihtaa loput meticalini Etelä-Afrikassa, minulle kerrottiin, ettei mikään yritys Etelä-Afrikassa vaihda kyseistä valuuttaa. Toivottavasti joku vaihtari on menossa Mosambikiin että pääsee valuutasta eroon. Ilmeisesti Mosambikin valuuttaa pidetään liian devalvaatioherkkänä Etelä-Afrikassa. Ja paikallinen randikin on heikentynyt euron suhteen Suomesta lähdettyäni melkein 25 %:a, joten Etelä-Afrikkalainen hintataso on tällä hetkellä kohtuullisen mukava.

Rantaa pitkin matkaa Ponta d’Ourosta Etelä-Afrikkaan on ainoastaan 7 kilometriä. Sesongin aikaan armeija on rannalla valvomassa, ettei rajaa ylitetä laittomasti. Nyt ei ollut sesonki, joten rannalla kävellessäni huomasin yhtäkkiä kylteissä olevan Eteläafrikkalaisia paikannimiä. Onneksi rajavalvonta ei ollut kovin tarkkaa, niin kukaan ei huomannut laitonta rajanylitystäni :D

Sukellus oli hyvää myös Ponta d’Ourossa. Koralliriutat olivat värikkäitä ja täynnä kaloja. Yhdellä sukelluksista näin whitetip reef sharkin, blacktip reefsharkin ja bull sharkin. Ymparillä oli pyörinyt myös vasarahai, mutta sen mä onnistuin missaamaan.

Bull shark
Vasarahai
Black tip
White tip

Uskomattaminta oli kuitenkin pienen valashain pyöriminen yläpuolellamme sekä vierellämme noin 20 minuutin ajan. Se halusi ilmeisesti olla ilmakuplien kutitettavana. Noustuamme veneeseen se pyöri vieläkin veneen ympärillä ja olisi varmaankin halunnut jatkaa leikkimistä. Samalla riutalla kymmeniä sukelluksia sukeltaneet sanoivat kyseisen sukellukseen olleen kaikkein paras. Ehkä mun ei kannatta sitten enää samaa riuttaa käydä sukeltamassa

Ei kommentteja: